BMW K 1200 R Sport – High Technology

Koeajot 02.07.2008

Ajokauden 2008 ensimmäinen testiajokki oli BMW K 1200 R Sport, jonka luovutti koeajoa varten R.M. Heino Espoosta. www.rmheino.fi. Lähes parikymmentä vuotta Tampereella toiminut ja Espooseen vuonna 2006 laajentanut yritys lienee ainoa, jonka liiketilat aiemmin toimivat ravitsemusliikkeenä. Espoon filiaali on mp-liikkeiden sisustuksen osalta piristävän persoonallinen poikkeus.

Taustaa



Pari ajokautta sitten BMW rysäytti oikein kunnolla lanseeraten K 1200 R-mallin, joka vei merkin moottoripyöräsektorin tyystin uuteen suuntaan. BMW-Motorrad on aiemmin tunnettu hyvinkin konservatiivisesta otteestaan, ja asiakaskunta löytyi pitkään harmaahapsisten herrasmiesten tai allroad-henkisten motoristien joukosta. Autopuolella urheilullisuus on leimannut merkin toimintaa jo vuosikymmenten ajan, mp-osastolla vasta muutaman kauden. Mutta kuten todettua, sitten rysähti. K 1200 R oli esittelyajankohtana markkinoiden ylivoimaisesti voimakkain Street-kategoriasta löytyvä nakupyörä 163 hv:n tehollaan. Numeroiden valossa Suzukin B-King tuli viime vuonna rinnalle ja ohi, mutta BMW speksit ovat edelleen markkinoiden ehdotonta kärkeä. Kyse on myös BMW:n prätkäperheen selkeästi tehokkaimmasta mallista.

Komeaan mallinimeen lisätty termi Sport tarkoittaa käytännössä muutamaa lisäkiloa punnituksessa, pariasataa lisäeuroa hinnoittelussa ja keulaan iskettyä varttikatetta. Muutoin eroavaisuuksia R-malliin ei ole.

Alkutunnelmat



K 1200 R Sport ei millään muotoa ole moottoripyöristä perinteisin, vaan se tulvii sekä teknisiä että esteettisiä erikoisuuksia. Ensivaikutelma on se, että pyörä näyttää todella pitkältä, yksipuolista takasvingiä on ikään kuin venytetty normaalia pidemmälle. Tämä ei ole silkkaa optista harhaa, pyörän akseliväli on todella pitkä – 5 cm pidempi kuin B-Kingissä ja 15 cm pidempi kuin töpöhäntäisessä Triumph Speed Triplessä. Perä on hyvin solakka, rivinelonen kallistettu voimakkaasti eteenpäin ja äänenvaimennin todella mittavan pituinen. Etu- ja takahaarukat tuntevat termit Duolever ja Paralever erottuen selkeästi perinteisistä alustaratkaisuista. Kaikki vaikuttaa hyvin huolitellulta, jarrunesteet kulkevat vakionakin teräspunosletkuja pitkin.

Jenkit käyttäisivät koeajetusta pyörästä oletettavasti termiä loaded - varusteiden määrä on vaikuttava. Vakiona löytyvien ABS-integraalijarrujen sekä kahvalämppärien lisäksi pyörästä löytyy monipuolinen ajotietokone sekä ESA, eli Electronic Suspension Adjustment. ESA:n avulla kuljettaja voi säätää sekä vaimennuksen että jousituksen jäykkyyttä nappia painamalla. Molemmista löytyy kolme asetusta, joten kokonaisasetusten määrä nousee yhdeksään, mikä riittänee kelle hyvänsä. Vaimennusta voi säätää ajon aikana, jousituksen jäykkyyttä säädettäessä pyörän tulee olla paikallaan. Ajotietokoneesta löytyvät kaikki tarpeelliset ja tarpeettomat tiedot keskinopeudesta ja –kulutuksesta rengaspaineisiin asti. Mielenkiintoista on se, että näiden teknisten innovaatioiden käyttöön tarvitaan yhteensä kaksi näppäintä, kun taas vilkkuja edelleen operoidaan kolmen painikkeen voimin…

Ajossa



On aika istahtaa rautaorin satulaan, joka on mallinimen mukaisesti melko Sport – kovahko. Ajoasento on nakupyöräksi urheilullinen, ei kyykky mutta selkeästi klassisemmista nakupyöristä eroava. Koneen käyntiääni eroaa japanilaisista kumppaneista, käynti ei ole yhtä silkinpehmeää. R.M. Heinon Jari Helmisen lyhyen perehdyttämisen jälkeen on aika siirtyä sanoista tekoihin ja antaa Bayernin teokselle mahdollisuus näyttää, mihin siipilogoinen orhi kykenee.

Ensimmäisillä kilometreillä huomio kiinnittyy muutamaan seikkaan: Kone vetää kakistelematta ja riittävän tehokkaasti aivan tyhjäkäynnin rajalta saakka, eikä moottorijarrutuksesta vedolle siirryttäessä esiinny ärsyttävää nykäystä. Kytkin on herkkä, samoin vaihteisto. Voimalinja toimii toisin sanoen moitteitta. Peilien varret saisivat olla pidemmät, nyt peileistä ei vilkaisemalla näe kuin omat kyynärtaipeensa. Ja ne vilkut. Niiden toteuttamiseen kolmella painikkeella on varmasti syynsä, ja pitemmän päälle niihin takuulla tottuu. Satunnaiselle käyttäjälle vilkkujärjestelyt tuottavat kuitenkin päänvaivaa ja jopa vilkaisuja peukaloihin, mitä ei voi pitää järin hienona piirteenä moottoripyörällä ajettaessa.

Alusta lähtien on selvää, että vaihteita ei ole liiemmin pakko sotkea, vääntöä on rajusti. Lisäksi äänimaailma muuttuu isoilla vaihteilla vedätettäessä siten, että pieniä irtiottoja tekee ihan jo soundienkin takia. Puolen tunnin ajon jälkeen edessä on ensimmäinen moottoritielle vievä ramppi. Nyt… kakkonen… kolmonen… nelonen… voimaa puhuu valtoimenaan. Vaikkei koko kierrosrekisteriä käytäkään, saa kiihtyvyys kädet venymään. Useimmat pyörät ovat muutamalla alimmalla vaihteella hyvinkin ripeitä. K 1200 R Sport uhkuu raakaa voimaa ja kiihtyvyys tuntuu jatkuvan samanlaisena vaikka vasen jalkaterä nykii silmään isompaa pykälää toisensa perään, nopeusmittarin lukema todella yllättää kerta toisensa perään.

Pitkä akseliväli ja ilmeisen onnistunut alusta tekevät BMW:stä moottoritiellä erittäin vakaan, puolikate suojaa rintakehää ja vauhti nousee huomaamatta petollisen korkeaksi. Suomen kattonopeus on Sportille silkkaa rienausta, sääli sinänsä. Mutkaisilla maanteillä tilanne on pitkälti sama. Pyörä on ajettavuudeltaan mainio, mutta sillä saa ajaa aivan liian hiljaa. Pitkiä, laajoja kaarteita on hieno kanttailla pikkuhiljaa kaasua kiristäen, vakaus on edelleen silmiinpistävää. Ajettavuuden osalta on painotettu vakautta ketteryyden sijaan. Suomi ei ole hiusneulamutkia pullollaan, mutta kaikkein tiukimpiin vääntöihin bemaria joutuu jo vähän käskemään. Mieleen tulee hakematta pari vuotta sitten testattu Buell, joka ajettavuudeltaan edusti täysin toista ääripäätä heinäsirkkamaisella herkkyydellään ja osin levottomuudellaan.

Jarrut on kuten todettua pumpattu täyteen tekniikkaa – sekä ABS:ää että integraalitekniikkaa. Osittain integroidut jarrut toimivat siten, että kahvaa puristettaessa myös takajarru aktivoituu. Tämä rauhoittaa takapäätä rajuissa jarrutuksissa. Tekniikka ja komponentit eivät aina takaa toimivia jarruja, mutta BMW:n hidastimet kuuluvat tehokkaimpiin kokemiini. Pari sormea kahvalle, tasainen puristus, ja pyörä pysähtyy samalla kun silmämunat pyrkivät ulos kuopistaan. ABS:t toimivat hyvin, eikä niiden toimintaa juuri huomaa vaikka kuinka jarruja provosoi. Järjestelmän soisi yleistyvän entisestään, uskoisin sen kelpaavan kelle hyvänsä sinä hetkenä, kun jarrukahvaa tulee hätäpäissään tempaistua turhan terävästi mutkan keskellä. Sinä hetkenä kuuntelen mieluummin ABS:n ääntä kuin lepikon suhinaa…

Säädettävästä jousituksesta on lyhyehkön tutustumisen jälkeen vaikea sanoa mitään, koska lenkki ajettiin kokonaisuudessaan yksin ja kuormatta. Mikäli tiestön kunto ja pyörän kuorma vaihtelevat paljon, on kätevästä säädöstä varmasti selkeää etua. Kaikkia asetuksia tuli kokeiltua, ja voi todeta, ettei pehmeinkään säätö tee Bemarista likimainkaan pehmeää…

Risut ja ruusut



BMW K 1200 R Sport on rajun suorituskyvyn omaava pyörä, joka on ajettavuudeltaan hieno, varsinkin suuremmissa nopeuksissa. Tehokas moottori on saanut vastapainokseen hienot jarrut. Pyörä ei ole mikään Touring-sohva, eikä näin ollen mitenkään äärimmäisen mukava, ei myöskään markkinoiden ketterin. Sääli on myös, että BMW:n parhaat ominaisuudet käyvät ilmi vasta sellaisissa nopeuksissa ja oloissa, joita ei Suomessa tapaa. Tämä ei tosin ole BMW:n vika. Lisätietoja antaa R.M. Heinon Jari numerosta 010 617 0669

Tommi Martikainen
tommi@nettimoto.com

  • Array
  • Array
 

Kommentit

Nettimoton käyttäjien antama arvosana:
OK
  • Rekisteröityminen
    kannattaa!

    Pyyhkäise, niin teidät miksi
  • Yhdet tunnukset käyvät
    kaikilla NettiX-sivustoilla.

  • Suosikkilistasi pysyy
    ajantasalla joka laitteessa.

  • Saat samat hakuagentit
    käyttöön kaikkialla.

Rekisteröityminen on yksityiskäyttäjälle ilmaista:

-

 

,

, cm3, kW

 /3 
.

Uusi maksutapa - Mobiilimaksu

Mobiilimaksu on uusi helppo ja nopea maksumuoto, jolla voit maksaa suoraan puhelinlaskullasi ilman rekisteröitymistä suoraan Internet-selaimesta.

Palvelu toimii kaikilla laitteilla, kuten matkapuhelimet, tabletit ja tietokoneet, joissa on Elisan, Saunalahden, Telian tai DNA:n data-yhteys. Mobiilimaksun käyttäminen on mahdollista, kun käytät laskutuskelpoisen liittymän datayhteyttä. Elisan ja Saunalahden liittymillä Mobiilimaksu on mahdollinen millä tahansa yhteydellä (vaatii liittymän numeron syöttämisen).

TAI

 

 

Kirjaudu sisään

Näytä

Sinulla on keskeneräinen ilmoitus. Mitä haluat tehdä?

Haluatko poistaa kuvan?

Unohditko salasanan?

Haluan vastausviestin

Anna lähettämämme koodi

Koodi on lähetetty osoitteeseen

Salasanan uusiminen

Näytä