Toiminto ei ole käytössä, koska olet kieltänyt evästeiden käytön tähän tarkoitukseen. Muuta valintojasi evästeasetuksista.
Moottorikelkkaviikkoa vietetään marraskuussa - Artikkeli - Nettimoto

Moottorikelkkaviikkoa vietetään marraskuussa

Jutut 05.10.2020

Teknisen Kaupan Liiton maastoajoneuvojaos järjestää kansallisen moottorikelkkaviikon marraskuun alussa 2.–7.11. Kelkkakauden avausviikolla uudet mallistot ovat esillä jälleenmyyjillä kautta maan.

Tämän syksyn Rovaniemen Kelekkamessut peruuntuivat vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Messujen sijaan Teknisen Kaupan Liiton maastoajoneuvojaos järjestää kansallisen moottorikelkkaviikon heti marraskuun alussa. Tapahtuma on koko viikon mittainen, jotta jokainen kelkkailusta kiinnostunut ehtii rauhassa käydä tutustumassa moottorikelkkoihin, niiden varusteisiin ja tarvikkeisiin sekä ajovarusteisiin oman aikataulunsa mukaan, ja välttää samalla pahimpia ruuhka-aikoja.

”Marraskuun alku on oikea aika tehdä laite- ja varustehankinnat, jotta kaikki on valmiina lumen tullessa. Alkukaudesta kaikkia värejä ja kokoja on hyvin saatavilla kauppiailla, joten kaikille löytyy mieleiset ajoneuvot ja -varusteet”, kertoo Teknisen Kaupan Liiton maastoajoneuvojaoston puheenjohtaja Riku Vaahtera.

Koeajolle kelkoilla ei vielä marraskuussa pääse, mutta koeajovarauksia pystyy tekemään lähimmällä jälleenmyyjällä jo etukäteen, ja näin ollen varmistamaan koeajon heti lumitilanteen salliessa ja kelkkareittien avautuessa. Samalla voit tutustua esimerkiksi muihin vapaa-ajan koneisiin ja laitteisiin, kuten esimerkiksi mönkijöihin, joita useimmilla kelkkakauppiailla on tarjolla.

Kelkkailu kotimaan luonnossa on hyvä (korona-ajan) harrastus

Array

Viime kevään rajoitusten myötä ennakkokauppojen teko muuttui rajusti totutusta. Nyt talven lähestyessä tilanne on jokseenkin vakiintunut ja uusiin toimintatapoihin on jo totuttu. Kelkkakauppiaat ovat ottaneet huomioon nykyiset säädökset: myymälöissä etäisyydet on helppo säilyttää ja käsidesiä on saatavilla. Jokainen on siis turvallisin mielin tervetullut tekemään kelkka- ja varustekauppoja.

Moottoripyörämarkkinoiden kasvu on todistanut, että suomalaiset haluavat nauttia kotimaansa maisemista. Viime kevään kelkkakauden jäätyä hieman kesken, uskoisin, että ihmiset viettävät paljon aikaa mökeillä myös ensi talven aikana, ja mikäs sen parempi liikkumismuoto talvisessa luonnossa kuin moottorikelkka ja hienosti hoidetut kelkkareitit”, Vaahtera sanoo. 

Moottorikelkkailu on hieno laji, jota voi harrastaa kotimaan kauniissa luonnossa ilman lähikontakteja ja ruuhkia. Moottorikelkka vie käyttäjänsä sinne, minne ei talvioloissa kävellen tai autolla pääse. Vapaa-aikanaan suomalainen liikkuu ja toimii luonnossa. Kansallinen moottorikelkkaviikko tarjoaa kaikille mahdollisuuden tutustua kulkuvälineiden, varusteiden ja tekniikan viimeisimpiin kehityksiin. Toivotammekin lumista alkavaa talvea kaikille ja nautinnollisia retkiä kotimaan luonnossa.

  • Array
  • Array
 

 

Kelkkaviikkoon osallistuvat jälleenmyyjät:

www.yamaha-motor.fi

www.brplynx.com

www.ski-doo.com/fi

www.polaris.fi

www.sumeko.fi/arctic-cat

Esa Suominen
Esa Suominen on Konepörssi-lehden toimittaja. Hänellä on pitkä kokemus työkoneiden parissa, sekä kyltymätön kiinnostus kaikkeen pörisevään. Vapaa-ajatkin kuluvat teeman mukaisesti; moottoripyöräillen, -veneillen ja mönkijällä puita metsästä ajellen mitä nyt kaivukoneen hytistä ulos ehtii. Autotkin ovat Esan sydäntä lähellä siinä missä monien muidenkin suomalaismiesten. Pakettiautojen koeajot sopivat näin miehen toimenkuvaan erinomaisesti.

Kommentit

OK
  • Rekisteröityminen
    kannattaa!

    Pyyhkäise, niin teidät miksi
  • Yhdet tunnukset käyvät
    kaikilla Nettix-sivustoilla.

  • Suosikkilistasi pysyy
    ajantasalla joka laitteessa.

  • Saat samat hakuagentit
    käyttöön kaikkialla.

Rekisteröityminen on yksityiskäyttäjälle ilmaista:

-

 

,

, cm3, kW

 /3 
.

Uusi maksutapa - Mobiilimaksu

Mobiilimaksu on uusi helppo ja nopea maksumuoto, jolla voit maksaa suoraan puhelinlaskullasi ilman rekisteröitymistä suoraan Internet-selaimesta.

Palvelu toimii kaikilla laitteilla, kuten matkapuhelimet, tabletit ja tietokoneet, joissa on Elisan, Saunalahden, Telian tai DNA:n data-yhteys. Mobiilimaksun käyttäminen on mahdollista, kun käytät laskutuskelpoisen liittymän datayhteyttä. Elisan ja Saunalahden liittymillä Mobiilimaksu on mahdollinen millä tahansa yhteydellä (vaatii liittymän numeron syöttämisen).

TAI

 

 

Kirjaudu sisään

Näytä
tai

Sinulla on keskeneräinen ilmoitus. Mitä haluat tehdä?

Haluatko poistaa kuvan?

Unohditko salasanan?

Haluan vastausviestin

Anna lähettämämme koodi

Koodi on lähetetty osoitteeseen

Salasanan uusiminen

Näytä