MP13-Messut: Uutuuksia joka mantereelta

Koeajot 12.02.2013

Kotimaan moottoripyöräharrastajat pääsivät näkemään ensimmäistä kertaa kuluvan kauden moottoripyöräuutuudet Helsingin Messukeskuksessa pidetyillä MP13-messuilla.

Kauden mielenkiintoisimpia uutuuksia tulee parin vuoden tauon jälkeen myös japanista. Prätkämarkkinat ovat olleet viime vuosina erityisesti eurooppalaisvalmistajien hallussa, kun uutuusmalleja on putkahdellut erityisesti BMW:ltä, Triumphilta, Ducatilta ja MV Agustalta

Edellä mainitut eurooppalaismerkit ovat edelleen vahvoilla, mutta mukaan leikkiin ryhtyy nyt erityisesti Honda. Japanilaisvalmistaja on varustautunut kauteen 2013 huolella, sillä markkinoille tuodaan jopa 13 uutta pyörämallia. Lukema on historiallisestikin merkittävä, sillä määrä on suurempi kuin kellään valmistajalla aiemmin. 

Z800 on odotettu uutuus

Array

Kotimaisittain suurinta kiinnostusta herättänevät ainakin myyntitilastoissa hyvin pärjännyt kolmikko BMW R1200GS, Yamaha FJR1300 ja Kawasakin Z800. BMW ja Yamaha ovat uudistuneita malleja, jotka jatkavat edellisen kehitysversiona maineitta, mutta Kawasaki Z800 on uusi moottoripyörämalli. 

Kawasaki on jatkoa Euroopassa erinomaisia myyntilukuja takoneelle Kawasaki Z750:lle, mutta malli haluttiin nimetä uusiksi. Erona edeltäjämalliin on kasvanut moottorin koko, lisääntynyt teho, paranneltu alusta, sekä uudistettu ulkonäkö. Z800 on aggressiivinen nakupyörä, joka herättää ostohaluja ainakin nuoremmissa prätkäilijöissä. 

Vastusta Kawasakille tarjoillaan uutuusmallin muodossa italialaisvalmistaja MV Agustan toimesta, jonka keskiluokan naku kantaa nimeä Brutale 800. Moottori on 675-kuutioisesta Brutalesta suuremmaksi kasvatettu kolmisylinterinen moottori, joka peittoaa tehoissa Kawasakin voimanlähteen 16 hevosvoiman turvin. 

Myös painoero on MV Agustan hyväksi, joten Kawasakilla tulee olemaan tekemistä Brutale 800:n voittamisessa. MV Agustan puolesta puhuu myös huippuosista koottu alusta ja valittavat ajomoodit. Tosin hintakin on Kawasakia kovempi. 

Gessun uusi tuleminen

Yksi messujen kiinnostavimmista pyöristä oli ehdottomasti BMW:n uudistunut R1200GS, joka esiteltiin Kölnin Intermot-messuilla viime marraskuussa. GS on dominoinut isojen adventure-pyörien luokkaa jo vuosikauden ja isoja Gessuja on kaupattu maailmanlaajuisesti reippaat 170 000 kappaletta. 

R 1200 GS on uudistunut kauttaaltaan. Uusi 1200-kuutioinen vastaiskumoottori on nykyisellään ilma- ja nestejäähdytteinen ja tehoa se tuottaa 125 hevosvoimaa. Vääntölukema on myös 125 Nm, joten pyörä jaksaa kulkea suuremmallakin lastilla. Lisävarusteena on tarjolla dynaaminen ESA-jousitusjärjestelmä, joka säätää alustan vastaamaan automaattisesti ajettavaa maastoa. 

Matkapyörämarkkinoilla kiinnostusta herätti Yamaha FJR1300, joka on päivittynyt ulkonäöltään, varustelultaan ja tekniikaltaan. Uutta ovat mm. vakionopeudensäädin ja luistonestojärjestelmä. 

Matkamoottoripyörämarkkinoille on tarjolla uutuus myös Triumphilta, jonka luksustourer Trophy antanee kovan vastuksen Yamahan lisäksi myös BMW:n K1600GT:lle. Trophy on varustettu Tiger Explorerista tutulla 1215-kuutioisella kolmimukisella moottorilla. 

Hondalta 13 uutuusmallia

Englantilaisvalmistajan leiristä tuulee myös Triumph Daytonan muodossa. Uudistunut supersport perustuu hyväksi todettuun 675-kuutioisen kolmisylinterisen moottoriin, josta on kiusattu 3 hevosvoiman lisäteho. Jousitus on vaihdettu Öhlinsiin ja jarrut ovat Brembolta. Paketti on ratavalmis sellaisenaan, sillä vakiovarusteisiin kuuluu myös quickshifter.

Honda jatkaa tulevalla kaudella ideologiaansa, jonka seurauksena uutuusmalleja on kokonaista 13. Mallien suuri määrä johtuu saman rungon ja kokoonpanon ympärille tehdyistä pyöristä. Näitä ovat mm. CB/CBR –perhe. 

CB-perheeseen kuuluvat CB500F –nakumalli, pieni sporttipyörä CBR500R ja adventure-henkinen CB500X. Kaikki perustuvat Hondan valmistaman 500-kuutioisen moottorin ympärille. 

  • Array
  • Array
 

Karkkivärejä ja läskejä renkaita

Uutuusmalleja on tarjolla myös Ducatilta, Suzukilta ja Harley-Davidsonilta. Ducatin uutuudet ovat uudistettu 1200-kuutioinen Multistrada ja 800-kuutioinen Hyperstrada, joka on sekoitus matkapyörää ja supermotohenkistä räyhäpyörää. 

Harley-Davidsonin 110-vuotisjuhlan kunniaksi pyörämallistoa koristavat Hard Candy Custom –värit, joita on saatavilla useampiin pyörämalleihin. Väritysten lisäksi uutuuksia ovat kaksi Sportster-mallia, jotka molemmat ovat 1200-kuutioisia. Ulkonäkö on päivittynyt viisipuolaisilla vanteilla ja paksulla eturenkaalla. 

Suzukin uutuusmalleihin lukeutuu C1500T, joka on luokkansa tehokkain custom. Toinen uutuus on klassikkomalli Suzuki Hayabusa, joka on päivittynyt ABS-jarruilla ja Brembon jarrusatuloilla, eli kyseessä on vain kevyt päivitys.

56 000 messuvierasta

Messut kiinnostivat suomalaisia kaksipyöräisten ystäviä hyvin, sillä viikonlopun aikana messukeskuksen lattiaa kulutti yhteensä yli 56 000 kenkäparia. Määrä on taloudellisen hyperventilaation määrään nähden hyvä, sillä luku on edellisvuotta parempi. 

Maahantuojien osastolla käyneen kuhinan lisäksi messukansaa riitti myös Nettimoton käytettyjen moottoripyörien osastolla. Myynnissä oli iso joukko käytettyjä moottoripyöriä, joiden kauppa kävikin viikonlopun aikana hyvin. 

Uutuuksien valossa Kölnin Intermot-messujen jälkeen vaisulta vaikuttanut uutuuskattaus täydentyi Milanon EICMA-messuilla huomattavasti ja kausi 2013 näyttää myös kotimaan näkökulmasta paremmalta kuin aikoihin. 

Tuomas Rajala

Tuomas Rajala
Tuomas Rajala on auto- ja moottoripyörämies, jonka mielestä leluja ei koskaan voi olla liikaa. Hän kärsii kroonisesta ostohumalasta ja päivät kuluvat selaillen uusia leikkikaluja. Autotallista löytyy Toyota Land Cruiser ja Mini Cooper S Clubman. Katupyörinä toimivat Honda CBR1000RR ja rakenneltu Yamaha XJR. Kurahommat hoidellaan Honda CRF450R:llä.

Kommentit

Nettimoton käyttäjien antama arvosana:
OK
  • Rekisteröityminen
    kannattaa!

    Pyyhkäise, niin teidät miksi
  • Yhdet tunnukset käyvät
    kaikilla NettiX-sivustoilla.

  • Suosikkilistasi pysyy
    ajantasalla joka laitteessa.

  • Saat samat hakuagentit
    käyttöön kaikkialla.

Rekisteröityminen on yksityiskäyttäjälle ilmaista:

-

 

,

, cm3, kW

 /3 
.

Uusi maksutapa - Mobiilimaksu

Mobiilimaksu on uusi helppo ja nopea maksumuoto, jolla voit maksaa suoraan puhelinlaskullasi ilman rekisteröitymistä suoraan Internet-selaimesta.

Palvelu toimii kaikilla laitteilla, kuten matkapuhelimet, tabletit ja tietokoneet, joissa on Elisan, Saunalahden, Telian tai DNA:n data-yhteys. Mobiilimaksun käyttäminen on mahdollista, kun käytät laskutuskelpoisen liittymän datayhteyttä. Elisan ja Saunalahden liittymillä Mobiilimaksu on mahdollinen millä tahansa yhteydellä (vaatii liittymän numeron syöttämisen).

TAI

 

 

Kirjaudu sisään

Näytä
tai

Sinulla on keskeneräinen ilmoitus. Mitä haluat tehdä?

Haluatko poistaa kuvan?

Unohditko salasanan?

Haluan vastausviestin

Anna lähettämämme koodi

Koodi on lähetetty osoitteeseen

Salasanan uusiminen

Näytä